maanantai 7. tammikuuta 2013

Capsicumit multiin

Kirjattakoon papereihin ja kirjoihin jälkipolvia ja muitakin polvia varten, että tänään, 7. päivä tammikuuta, alkoi virallisesti allekirjoittaneen chilinkasvatuskausi 2013. 

Kausi alkoi reippaasti mullan hankinnalla ja kävinkin heti aamutuimaan päräyttämässä läheisestä marketista 10 litran pussin Pirkka -kukkamultaa. Jonkin verran olen noihin multiin perehtynyt, mutta en siltikään tiedä mikä olisi ollut paras ratkaisu kaupan valikoimasta. Orkideamulta, kaktusmulta, yrttimulta, kylvömulta, mustamulta, kukkamulta...tuossa taisi olla valikoima. Tuo kylvömulta nyt olisi ehkä ollut ajankohtaan nähden paikallaan, mutta päätin kuitenkin passata tällä kertaa. Tuntuivathan nuo viime vuonnakin kasvavan tuolla kukkamullalla niin mitäpä sitä turhaan hifistelemään. 

Mutta jaarittelut sikseen. Mukaan tarttui myös pikkuruisia taimiruukkuja, jotka istuivat täydellisesti viime vuonna käyttämäni minikasvihuoneen katto-osaan. Eli siis tuohon kirkkaaseen. Viime vuodelta oli jäänyt muutamia muovisia taimiruukkuja, joten otin nekin hyötykäyttöön ja ladoin tuohon vihreään minikasvihuoneen pohjaosaan. Vihreä puolikas jäi tänään vielä käyttämättä, mutta toinen mokoma tuli täyteen. 

Minikasvihuoneen puolikkaat hyötykäytössä

Tänään laitoin itämään seitsemää eri lajiketta. Siemenet ovat Fataliilta ostettu. Kaikki noista ovat itselle uusia tuttavuuksia. Joukossa on sekä Chinenseä, Baccatumia, että Annuumia, mikä ei tietenkään kaikkia miellytä, eikä ole todennäköisesti kaikista järkevin ratkaisu. Rajoja pitää kuitenkin rikkoa ja nyt mennään näillä ja katsotaan mitä tuleman pitää. 

Medusa (C. annuum)
Vladan's Beauty Pepper (C. annuum)
Blondie (C. baccatum)
Omnicolor (C. baccatum)
Fatalii Gourmet Aji Fantasy (C. baccatum)
Caja Vermelha (C. chinense)
Fatalii (C. chinense)

Lajikkeet olen aikoinaan valinnut ja tilannut aikalailla mutu -tuntumalla. Lisää on tosiaan lähipäivinä tulossa ja laitan sitä mukaa itämään, kun saapuvat postissa. Jännä nähdä miten lähtevät itämään. Viime vuonna itävyysprosentti oli ainakin melkoisen hyvä. 

14 kpl ruukkuja ja siemeniä

Seitsemän eri lajiketta lähti tässä vaiheessa itämään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti