perjantai 18. toukokuuta 2012

Taimien koulinnasta

Eihän tuosta ole kuin kolme päivää kun viimeksi taimien tilannetta päivittelin. Sen verran mukavaa vauhtia kuitenkin kasvavat, että ehkä tällainen fiilistelypäivitys on välillä ihan paikallaan.

Ensimmäistä kautta kun tässä vasta kasvattelen, niin on hieman epävarma olo noiden taimien koulinnan ja suurempiin ruukkuihin siirron suhteen. Netistä luin, että idätyksen jälkeen, ensimmäisen varsinaisen lehtiparin ilmestyttyä taimet olisi hyvä koulia eli istuttaa taimikasvatusruukkuihin. Taimet tulisi istuttaa sirkkalehtiin asti, jotta ne aloittaisivat mahdollisimman tukevan kasvun. Tällä hetkellähän nuo omat taimet ovat suhteellisen pienikokoisissa ruukuissa, joita mahtuu 14 kpl/minikasvihuone. Useimmat taimet ovat kasvattaneet jo ensimmäisen varsinaisen lehtiparinsa (jotkut jopa toisensa), joten koulimisen aika lienee kohta käsillä. Kokemusta kun ei vielä ole, niin on vaikea mennä sanomaan minkä kokoisiksi noita pystyisi loppujen lopuksi noissa tämänhetkisissä ruukuissa pitämään. Juurilla tuskin vielä ihan hetkeen tulee noissa ruukuissa ahdasta olemaan ja kasvukin on ihan hyvässä vauhdissa toistaiseksi.

Tämän perusteella taimet voisivat noissa nykyisissäkin ruukuissa vielä tovin jos toisenkin viihtyä. Ei myöskään hirveästi vielä houkuttele 14 erilliseen ruukkuun siirtyminen verrattuna kahteen mukavan kompaktiin minikasvihuoneeseen. Jossain vaiheessa se tulee kuitenkin eteen.

Tässä kuitenkin vielä näitä pikkuisia.


Hungarian Hot Cherry (C. annuum)

Pili Pili (C. annuum)

Tinkerbell (C. annuum)

Jalapeno Early (C. annuum)

Poblano (C. annuum)

Bolivian Rainbow (C. annuum)

Aji Quitunquito (C. baccatum)

Chilean Green (C. baccatum)

Lemon Drop (C. baccatum)

Puca Uchu (C. baccatum)

Trepadeira Werner (C. baccatum)

Cajamarca (C. chinense)

Naga Morich (C. chinense)

Tabasco (C. frutescens)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti