keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Habanerokin nuppuilee

Niinhän tuo näyttää että aivan kuin varkain molemmat Habanerotkin olisivat alkaneet nuppuilemaan. Nupuista nyt on vielä matkaa itse kukkaan, mahdolliseen podiin, saati sitten kypsään hedelmään. Palkitsevaa kuitenkin huomata että jonkinlaista edistystä sentään tapahtuu matkalla kohti suurta tuntematonta ja chilinhuuruisen tulista tulevaisuutta. No niin.

Hyvähän se on näin amatöörinä alkaa pätemään noista nupuista sen enempää kun ikinä ei sellaista ole vielä omalle kohdalle sattunut. Täytyy vain todeta chilien kasvattamisen olevan äärettömän jännittävää puuhaa. Ainakin näin ensikertalaisena. Ehkä sitä ei sitten vuoden tai parin päästä jaksa enää samalla tavoin innostua jokaisesta pienimmästäkin asiasta mikä chileihin liittyy, joten sen aika taitaa olla nyt.

nuppuja Habanerossa

nuppuja samaisessa Habanerossa

ja nuppu Rawitissa

Tovi on vierähtänyt ilman sanaakaan sinapista. Kovastihan tuo on kasvanut. Pienoinen niin sanottu lannoiteöveri on havaittavissa kasvin lehdiltä jotka ovat ikään kuin palaneet. Taisin lorauttaa vahingossa samaa vettä mitä isommat chilit saavat. Hups. Saattaahan tuo johtua auringostakin, kukapa sen tietää. Muutama päivä sitten uskaltauduin jopa maistamaan pienen palan sinapin lehteä ja kyllähän siinä pientä tulisuutta oli havaittavissa joka kuitenkin katosi muutamassa sekunnissa. Muuten tuo nyt maistui aikalailla miltä tahansa rehulta mitä lautasen reunalta voi löytyä. Jotenkin epäilen ettei tuo tule ikinä tuottamaan omia sinapinsiemeniä, mutta katsotaan nyt kuitenkin ihan rauhassa mitä tuleman pitää.


Sinapin nykyinen ulkomuoto

Kärähtäminen/lannoiteöverit


"Chilien kasvattamista voisi verrata viiksien kasvattamiseen. Pienestä kasvaa jotain suurta ja komeaa kunhan vain jaksaa kärsivällisesti odottaa. Vähän kun välillä siistii niin saattaa jopa kasvaa entistä tuuheampana takaisin. Vähän kun vielä pistää chiliä poskeen niin johan alkaa viikset tuhisemaan."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti