maanantai 23. huhtikuuta 2012

Uusia ideoita ja ratkaisuja

Tänään oli uusien ideoiden ja luovien ratkaisujen päivä chilien saralla. Olen jo jonkin aikaa mietiskellyt miten chileille saisi lisätilaa tulevaa kesää ja uusia kasvatuksia varten ja tänään se ratkaisu sitten löytyi. Parvekkeelta löytyi käyttämätön lasilevy, josta sai rautalangan avulla viriteltyä loistavan ylimääräisen ikkunalaudan keittiön ikkunan eteen. Lasilevy roikkuu verhotangosta rautalankojen varassa ja siihen mahtuu sopuisasti ainakin viisi kohtalaisen kokoista ruukkua. Toivottavasti tuo viritelmä myös kestää, eikä jokin kaunis päivä rysähdä lattialle. 

Uusi lasinen ikkunalauta

Tänään iski myös yhtäkkiä ajatus, että pitäisikö sitä sittenkin laittaa vielä muutamia uusia lajikkeita itämään. Hetken aikaa pohdittuani tulin siihen tulokseen että pitäisi. Toinen minikasvihuone lojui nurkassa käyttämättömänä, joten ei muuta kuin multaa purkkeihin ja siemeniä multaan. Laitoin siemeniä itämään samalla periaatteella kuin edellisessäkin erässä, eli samaa lajiketta aina kahteen eri purkkiin. Minikasvihuoneessa on näin tilaa seitsemälle eri lajikkeelle. Yhden lajikkeen paikan vei Cajamarca, jolle ei riittänyt tilaa edellisessä minikasvihuoneessa. Niinhän tuo taitaa mahdollisen sadon saaminen venähtää pitkälle syksyyn ja jopa talven puolelle useimpien lajikkeiden kohdalla näin myöhäisen idättämisajankohdan takia. Itsellä on kuitenkin nyt niin valtava halu kokeilla montaa eri lajikkeita, että samapa tuo millon niitä idättelee. Ainakin näistä kasvateista saa paljon arvokasta kokemusta ensi vuoden satokautta ajatellen.

Tässä vielä kaikki lajikkeet mitä tällä hetkellä on kasvamassa tai itämässä:

 Poblano              (capsicum annuum)
 Jalapeno Early       (capsicum annuum)
 Bolivian Rainbow     (capsicum annuum)
 Hungarian Hot Cherry (capsicum annuum)
 Tinkerbell           (capsicum annuum)
 Rawit                (capsicum annuum)
 Mysteeri F1 hybridi  (capsicum annuum)
 Pili Pili            (capsicum annuum)

 Trepadeira Werner    (capsicum baccatum)
 Aji Quitunquito      (capsicum baccatum)
 Chilean Green        (capsicum baccatum) 
 Puca Uchu            (capsicum baccatum)
 Lemon Drop           (capsicum baccatum)

 Cajamarca            (capsicum chinense)
 Habanero (pun.)      (capsicum chinense)
 Habanero (kelt.)     (capsicum chinense)
 Naga Morich          (capsicum chinense)

 Tabasco              (capsicum frutescens)

Äkkikseltään kun laskee niin tuossa olisi 18 eri lajiketta, jos nyt kaikki suostuvat itämään. Useimpia on vielä tulossa kaksin kappalein. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että karsintaa on jossain vaiheessa suoritettava, ja reilulla kädellä. Se on kuitenkin sen ajan murhe. Parvekkeellehan noita voisi iskeä kasvamaan, kunhan ilmat tästä hieman lämpenevät. Harmi vaan kun ei ole lasitettu tuo parveke. Kavereillehan noita pystyy myös antamaan ja eiköhän noistakin uusista moni löydä hyvän adoptiokodin. Mutta kaikki aikanaan. 

Puca Uchu

Chilit ikkunalaudalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti